Rytminen voimistelija Vilina Sipilä, Pasilan peruskoulu

Muutamassa vuodessa rytmisen voimistelun taitajaksi

14-vuotias, Helsinkiläinen Vilina Sipilä on aloittanut rytmisen voimistelun vasta viisi vuotta sitten. Aiempi tanssitausta on kuitenkin antanut loistavan ponnahduslaudan uudelle voimisteluharrastukselle. 

Nuori voimistelijan alku hakeutui Pasilan peruskoulun URHEA-luokalle yhdistääkseen rakkaan harrastuksen ja opinnot paremmin yhteen, jotta vapaa-aikaa jää muillekin tärkeille asioille.

Pasilan peruskoulun URHEA-ryhmässä vallitsee hyvä ja tsemppaava ilmapiiri, kun kaikkia ryhmäläisiä yhdistää intohimo urheiluun ja motivoitunut asenne opiskeluun ja menestykseen. Ketään ei syrjitä ja jokaiselle riittää ystäviä.

Arkirytmi on kuitenkin tiukka, koska harjoituksia on joka päivä aamuin ja illoin, sekä kokeisiin Vilina kertoo lukevansa koulumatkoilla. Omien sanojensa mukaan hän on hyvämuistinen ja nopea oppimaan, eikä opinnot kärsi runsaasta harjoittelusta.

Tunnollinen Vilina on jo lyhyestä urasta ja nuoresta iästään huolimatta kerennyt saavuttaa joukkueessaan Suomen mestaruushopeaa ja Pohjoismaiden mestaruuden.

Edessä koko joukkueella häämöttää ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruus- ja maailmanmestaruuskisat.

Vilinan aikeet on jatkaa rytmistä voimistelua yksilövoimisteluna ja jatkaa harrastusta niin pitkään kuin intoa, kuntoa ja terveyttä riittää. Tähtäin on tietenkin huipulle ja lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu hakea Mäkelänrinteen lukioon URHEA-ryhmään jatkaakseen unelmien saavuttamista.

Toimittaja: Mirka Halonen
Kuvaaja: Linda Marin