Psyykkisenä valmentajana yläkoululeirillä

Urhean fyysisen ja psyykkisen valmennuksen sekä fysioterapian asiantuntijat vastaavat Kisakallion urheiluopiston järjestämillä yläkoululeireillä omien aihealueidensa toteuttamisesta. Lukuvuonna 2020-21 leireille osallistuu kaikkiaan noin 600 urheilijaa yhdeksästä eri lajista, joten toiminta tavoittaa mukavan määrän nuoria urheilijoita.

Maisemanvaihdos otettiin innostuneesti vastaan, sillä urheilijoiden palautteissa kodan ”hämyinen tunnelma” koettiin ryhmää yhdistävänä ja keskustelua rohkaisevana tekijänä.

Lukuvuoden aikana on neljä leiriä joilla käydään Kasva urheilijaksi-materiaalin oppisisältöjä läpi. Psyykkisen valmennuksen kohdalla aiheet on jaettu kolmen otsikon, ilo ja innostus, vahva itsetunto sekä itsesäätelytaidot, alle. Konkreettisesti yläkoululaiset opettelevat mm. tavoitteenasettelun kulmakiviä, tutkivat itsepuhetta ja käyttämiään attribuutioita sekä harjoittelevat rentoutumistekniikoita ja tutustuvat mielikuvaharjoitteluun.

Itsetunnon kasvattaminen

Psyykkisen valmennuksen yksi keskeinen tavoite on oman itsetuntemuksen kasvattaminen. Leirien oppitunneilla urheilijat ovatkin teoriatietoiskujen lisäksi pohtineet yksin, pareittain ja pienryhmissä tunnin aiheen näkymistä oman lajin kilpailu- ja harjoitustilanteissa sekä omassa urheilussa. Tunneilla esitellään konkreettisia harjoitteita, joita urheilijat kokeilevat ja testaavat leirien aikana lajiharjoitusten yhteydessä. Lukuvuoden aikana on neljä oppituntia, joten oleellisinta on se, miten urheilijat hyödyntävät oppitunneilla oppimaansa leirien välisenä aikana. Tähän haasteeseen on pyritty vastaamaan mm. toiminnallisilla kotitehtävillä sekä tavoitteenasettelulla. Jokaisella leirillä arvioidaan edellisellä leirillä asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja asetetaan uusia tavoitteita seuraavalle jaksolle. Ihannetilanteessa psyykkisen valmennuksen aiheet siirtyvät siis oppitunneilta leirien lajiharjoituksiin ja varsinkin urheilijan omaan toimintaympäristöön.

Opetusta ulkona

Korona-aikana nuoret ovat joutuneet katsomaan powerpointeja ja ruutua aivan riittävästi. Tämän vuoksi psyykkisen valmennuksen oppitunnit vietiin pois luokkahuoneista ensin ulos ”maisema-auditorioon”, ja ilmojen viiletessä kotaan elävän tulen äärelle. Maisemanvaihdos otettiin innostuneesti vastaan, sillä urheilijoiden palautteissa kodan ”hämyinen tunnelma” koettiin ryhmää yhdistävänä ja keskustelua rohkaisevana tekijänä. Nuotion äärellä käydyt keskustelut ovat olleet myös valmentajan näkökulmasta sen verran inspiroivia, että jatkan ”nuotiopiirejä” myös tulevaisuudessa.