Uimahyppäjät kovassa iskussa PM-kisoissa

8.12.2013

Uimahyppyjen Pohjoismaiden Mestaruuskisat kisattiin joulukuun alussa Norjan Kristiansandissa. Märskyläiset saivat kisoista yhteensä yhdeksän mitalia. Kultaa pokkasivat Tiia Kivelä ja Hanna Eklund naisten 3m parihypyissä sekä Tiia Kivelä naisten metrillä.

Tiia Kivelä paransi metrin laudalla viime kevään ennätystään, joka tuolloin toi hänelle edustuspaikan aikuisten MM-kilpailuihin.

Mitaleille ylsivät myös Heikki Mäkikallio (kolme hopeaa ja pronssi) sekä Ellen Sirkka (pronssi). 

Suomen joukkueen paras urheilija oli Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä toista vuottaan opiskeleva ex-Märsky Iira Laatunen. Iira voitti kultaa naisten 3 metrillä ja kerroshypyissä sekä hopeaa naisten metrillä ja team-kisassa. Lautamitalit tulivat omilla ennätystuloksilla.

Onnittelut uimahyppyjoukkueelle sekä kovalle koutsille Satu Uusitalolle!