Silja Ahonen tekee tinkimätöntä työtä

5.5.2011

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu järjesti 4.5.2011 Urhea tapaamisen Pasilan toimipisteessä, johon oli kutsuttu HAAGA-HELIASSA opiskelevat huippu-urheilijat ja opinto-ohjaajat sekä Urhean toimihenkilöt.

 

Tilaisuuden avasi HAAGA-HELIAn vararehtori Paula Kinnunen. Tilaisuus onnistui hyvin ja kaikki tahot saivat lisää tietoa, kuinka voisivat toimia vielä paremmin, että huipulle tähtäävä urheilija onnistuu yhdistämään menestyksellisesti opiskelun ja urheilun.
Rytminen kilpavoimistelija Silja Ahonen, joka voitti juuri Suomen mestaruuden ja kilpailee opiskeluiden ohessa paljon myös maailmalla, kertoi harjoittelevansa lähes 30 tuntia viikossa. Samalla määrätietoisuudella hän myös opiskelee ja hankkii suorituksia saadakseen opintotukija. Ajankäyttö harjoittelun suhteen ei ole hänellä missään nimessä optimaalinen, koska Pääkaupunkiseudun salitilanne on tukala. Hän kertoi esimerkin päivästä, jolloin aamuharjoitukset olivat Helsingissä, päiväharjoitukset Vantaalla ja iltaharjoitukset Espoossa. Muistetaan, että Silja on maajoukkueurheilija!
Silja myönsi, että hän ei ole oppilaitoksessaan tuonut riittävästi esille vaativaa huippu-urheilu taustaansa saadakseen joustavampia pedagogisia ratkaisuja opintojensa edistämiseen esim. kilpailumatkojen takia.
Alustusten lisäksi iltapäivän aikana käytiin vilkasta keskustelua koulutusohjelmajohtaja Petri Vainion johdolla mm. Urhea – statuksen terävöittämisestä niin oppilaitoksen kuin itse urheilijankin näkökulmasta. Hyviä näkökulmia toivat esiin mm. tuore muodostelmaluistelun maailmanmestari Kristina Herbert, SM-tason käsipalloilija Jukka Kamula ja ex-painija Rami Ahonen. Oppilaitoksen puolelta kokeneet ohjauksen ammattilaiset Auli Pekkala ja Tuula Merentie ilmaisivat hienosti oppilaitoksen positiivisen asenteen huippu-urheilijoiden tukemiseen.

Ohjelma