Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Simo Tarvonen on ehtinyt olla monessa mukana. Rakkaus urheiluun on ohjannut häntä elämänvaiheesta ja tilanteesta toiseen. Tarvonen on kulkenut Kotkasta pitkän matkan urheilun parissa: ammattiurheilijana, opiskelijana ja työuralla.
Mäkelänrinteen lukion alumnien Jasmine Kuuslan (valmistunut 2019) ja Jere Piiraisen (valmistunut 2018) Kaikki pelissä -podcast on nyt julkaistu! Kaikki pelissä -podcastissa keskustellaan nuoren urheilijan elämästä. Kaikki pelissä -podcastin ensimmäisessä jaksossa keskustellaan nuoren urheilijan elämän vaiheista lapsesta lähelle aikuisikää ja tavoitteellisuuden syntymisestä. Osallistu keskusteluun Instagramissa @kaikkipelissa ! Kuunneltavissa Suplassa sekä Spotifyssa.
Kisakallion Urheiluopisto ja Urhea käynnistävät pilottina huippu-urheilijoille suunnatun liikunnanohjauksen perustutkinnon Urhean toimintaympäristössä Helsingissä syksyllä 2021.
Repaleinen koronavuosi ei ole stressannut Suomen ykkösparia, sillä päätavoite siintää vasta vuosien päässä.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto korjasi 26.2.2021 tekemäänsä päätöstä lasten harrastustoiminnan osalta - vuonna 2008 syntyneet ja sitä nuoremmat voivat jatkaa harrastamista. Helsingin kaupungin hallinnoimissa liikuntatiloissa 1.3.2021 alkaen on sallittua järjestää ainoastaan vuonna 2008 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa. Lisätietoja Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä löydät täältä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksen mukaisesti 1.3.2021 alkaen on sallittua järjestää ainoastaan vuonna 2009 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa.
Kannattaa lukea Terveurheilija.fi - sivuston erinomiset ohjeet
Keskustelu lasten ja nuorten harrastustoiminnan ympärillä on käynyt kiivaana. Harrastustoiminnan avaamista on läpi poikkeusajan puollettu, toisinaan vastustettu. Suomessa toimii noin 9 000 urheiluseuraa, joiden harrastustoiminnassa on mukana suuri määrä lapsia ja nuoria. Mitä tämä lasten ja nuorten harrastustoiminta oikeastaan onkaan? Entä millaisia vaikutuksia sillä on lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin?
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätökset urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisista kehittämisavustuksista vuodelle 2021. Urheiluakatemioiden toiminta nähdään tärkeänä myös valtion toimesta, sillä avustussumma nousi hieman tiukentuneesta taloustilanteesta huolimatta. Olympiakomiteassa ollaan tyytyväisiä avustuspäätöksiin, jotka ministeri Annika Saarikko päätti Olympiakomitean antaman asiantuntijalausunnon mukaisesti.
Harrastustoiminnan rajoitukset jatkuvat liikuntapalvelun sisätiloissa, ulkokentillä ja koulujen liikuntasaleissa 31.3.2021 saakka.  
RSS ATOM