Yläkoululeiritys

 

Urhean yläkouluverkostossa urheilijaksi kasvu tapahtuu koulujen ja seurojen välisellä yhteistyöllä ja oppisisällöt on rakennettu osaksi koulun arkea. Valtakunnalliset yläkoululeiritykset mahdollistavat erityisesti olosuhdelajien urheilijoille hyvän lisämahdollisuuden saada laadukasta leiritystä sekä huolehtia koulun etenemisestä tavoitteiden mukaan. Leireillä oppisisältöinä urheilijaksi kasvua tukevia teemoja mm. yleistaitoharjoittelu, elämänhallintataidot, ravitsemus, psyykkinen valmennus, uni/palautuminen.

Leiritykset järjestetään lajiliittojen, urheiluopistojen ja urheiluakatemioiden yhteistyöllä. Yläkoululeiritysten toteutustapaa ja sisältöjä koordinoi Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelma. Leireillä urheilijoiden harjoitus ja oppisisällöt ovat valtakunnallisten linjausten mukaisia.

Leirityksessä koulunkäynti ja urheilu pyritään yhdistämään mahdollisimman toimivasti. Päiväohjelmiin kuuluu aina koulutehtävien ohjattu tekeminen ja edellytyksenä leireille osallistumiseen on koulunkäynnin hoitaminen suunnitelman mukaan.

Leirit ovat maksullisia, mutta kustannukset on pyritty pitämään mahdollisimman alhaisina.  Leirit ovat erityisen hyödyllisiä niiden lajien edustajille, jotka tarvitsevat olosuhteiden takia leiritystä joka tapauksessa (esim. talvilajit) tai leiritykset ovat kiinteä osa oman lajin valmennustoimintaa.

 

Listätietoja saat leirien järjestäjien sivuilta

Kisakallion Urheiluopisto

Lajit: Koripallo, suunnistus, käsipallo, lentopallo/ beach volley, joukkuevoimistelu, vammaisurheilu, yleisvalmennus

https://www.kisakallio.fi/fi/valmennuskeskus/ylakoululeiritys/ylakoululeiritys

 

Lapin Urheiluopisto

Lumilajit

http://www.lapinurheiluakatemia.fi/hakeminen/ylakouluakatemia/

 

Vuokatti-Ruka urheiluakatemia

Lumilajit ( alppihiihto, freestyle, lumilauta, maastohiihto, mäki & yhdistetty) ja  mm. pesäpallo

http://www.vuokattirukaurheiluakatemia.fi/Urheiluakatemia/Valmennus#.V0_chfmLTIU

 

Pajulahden Urheiluopisto

Lajit: Yleisurheilu, pesäpallo, judo, kestävyysurheilu, tennis, vammaisurheilu

http://www.pajulahti.com/kurssi/ylakoululeiritys/