Vuoden 2017 amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Chris Mulumba tekee kovaa jälkeä Coloradossa

12.2.2018

Kohti NFL:llää
Kohti NFL:llää
Chris taklaa USC pelissä
Chris taklaa USC pelissä
Chris tyytyväisenä pokaalin kanssa
Chris tyytyväisenä pokaalin kanssa

Vuoden jenkkifutari käväisi tammikuussa Suomessa ja kertoi kuulumisia rapakon takaa. Helsinki Roostersissa amerikkalaisen jalkapallon 2009 aloittaneella Mulumballa on takanaan menestyksekäs urheilu-ura myös judossa, jossa hän voitti juniorisarjoissa muun muassa Pohjoismaiden mestaruuden. Mäkelänrinteen Urheilulukiossa amerikkalaiseen jalkapalloon tutustunut Mulumba nousi nopeasti amerikkalaisen jalkapallon nuorten nuorten maajoukkueisiin ja oli voittamassa Suomen mestaruutta eli Vaahteramaljaa vuonna 2012.

Tämän jälkeen jenkkifutis vei miehen ensin suorittamaan varusmiespalvelusta armeijan Urheilukouluun ja seuraavana vuonna Yhdysvaltoihin Chabot Collegeen. Mulumban kyvyt huomattiin myös Kaliforniassa nopeasti, ja Chabotista hänet värvättiin toiseen kouluun Diablo Valley Collegeen. Mulumba keräsi yhdessä ottelussa parhaimmillaan 17 taklausta ja kauden päätteeksi hänet valittiin konferenssin tähdistöön. Tässä vaiheessa maan huippuyliopistot kiinnostuivat suomalaisesta. Chris kävi tutustumassa viiteen eri yliopistoon mm. Central Michiganiin, New Mexicoon, Houstoniin ja Central Floridaan.

Vuoden 2017 Jenkkifutari

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto valitsi Colorado Buffaloesin Chris Mulumban, 25, vuoden 2017 parhaaksi suomalaiseksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajaksi. Ensimmäistä kauttaan Yhdysvalloissa korkeimmalla yliopistotasolla, NCAA:n I-divisioonassa pelaava Mulumba nousi heti tulokaskaudellaan Buffaloesin puolustuksen linjan aloituskokoonpanoon ja kuului joukkueensa runkopelaajiin.

Kauden 2017 aikana Mulumba keräsi 12 ottelussa linjapuolustajaksi komean taklausmäärän pysäyttäen vastustajan pallonkantajia 39 kertaa. Valmentajien luottamus näkyi hänen peluuttamisessaanja Mulumba sai toiseksi eniten peliaikaa linjapuolustajista 439 yritystä.

  • Tuntuu erittäin hyvältä saada tällainen huomionosoitus, toteaa Mulumba valinnastaan. – On hienoa, että vuosien kova työ on tuottanut tulosta ja nyt se huomataan.

Kausi 2017 oli joukkueelle pettymys

Kausi lähti lupaavasti käyntiin 70 000 katsojan seuratessa Buffaloesin voitokasta hegemonia-ottelua  Colorado Statea vastaan. Buffs voitti kolme ensimmäistä otteluaan, mutta tavoite päästä Bowl-otteluun jäi toteutumatta. Viimeisen ottelun häviö Utahia vastaan sinetöi 5-7 recordin, joka ei riittänyt jatkopeleihin. Pelaajien lepojakso jäi tämän vuoksi lyhyeksi ja jo tauon jälkeen alkoi määrätietoinen fysiikkaharjoittelu.

Chris Mulumba kertoi päävalmentaja Mike McIntyren olevan pelaajalähtöinen ja positiivinen valmentaja. Mulumba kutsuttiin ensimmäisten otteluiden jälkeen päävalmentajan huoneeseen.

  • Vähän jännitti, kun ei oikein tiennyt mistä oikein oli kyse. Coachi kertoi, että nyt kun ensimmäiset ottelut oli pelattu ja alkukauden totutteluvaihe ohittu, niin nyt valmentajat halusivat lisää tehoja seuraavissa otteluissa. Alkukausi menikin opetellessa 3-4 puolustussysteemiä ja pelejä. Kauden paras otteluni oli TOP 10 yliopisto USC:tä vastaan. Pääsin siinä hyvin pari kertaa ottelun alussa taklaamaan aloituslinjan takana.

Opiskelijaelämää vuoristossa

40 km päässä Denveristä sijaitsevan Boulderin metropolitan alueella asuu 290 000 asukasta. Chris Mulumba nauttii Coloradon vuoristomaisemista ja vaeltaminen vuoristoreiteillä on yksi mielekäs harrastus. Korkea ilmanala vaati kuitenkin totuttelua. Kotikaupunki Boulder sijaitsee Rocky Mountainsin juurella 1655 metriä merenpintaa korkeammalla. Vuoristossa harjoittelu pisti Mulumban aluksi huohottamaan harjoituksissa. Muutaman viikon jälkeen ohuempaan ilmanalaan kuitenkin tottui. Vastustajajoukkueille vierasottelut Coloradon kotikentällä ovat aina hapenotollinen haaste.

Opiskelijaurheilijan yliopistoelämän täyttävät opiskelu ja urheilu. Rytmi on tiukka ja ohjelmaa riittää aamusta iltaan. Mulumba tapaa alkuviikosta opinto-ohjaajansa, jonka kanssa viikon aikataulut ja opiskeltavat kurssit käydään läpi. Mulumban sosiologian opinnot ovat hyvällä mallilla. Pääharjoitukset tehdään aamulla ja sen jälkeen opiskellaan. Urheilija on yliopistossa etuoikeutettu, koska heistä pidetään erittäin hyvää huolta. Chris asuu campuksen ulkopuolella yhdessä muutaman linjapuolustajan kanssa.

- Opiskelijaurheilijan elämä on rankkaa mutta motivoivaa. Molemmat siskoni pelaavat koripalloa ja ovat myös stipendiurheilijoina USA:ssa.

NFL tähtäimessä

Joulukuu ja tammikuu kuluvat Mulumballa kuntouttaen Utah ottelussa venähtänyttä olkapäätä. 127kg (280 paunaa) painava ”Finnbuffalo” Chris Mulumba on kovassa kunnossa. Kevään yksi painopiste Mulumban henkilökohtaisessa harjoittelussa on pass rushin eli pelinrakentajan jahtaamisen parantaminen. Fysiikkapuolella hän keskittyy lajinomaisen liikkumisen kehittämiseen. Amerikkalaisen jalkapallon joukkueella on neljä voimavalmentajaa, jotka ohjelmoivat ja valmentavat jokaista pelaajaa henkilökohtaisesti.

- Valmentajisto on sanonut, että voima-arvot ovat jo riittävällä tasolla. Esimerkiksi penkkipunnerruksen testitulos oli yksi joukkueen parhaimpia 5 x 160kg.

Ennen kauden alkua ammattilaisvärvärit seuraavat tarkasti syysleirin harjoituksia. NFL-värvärit keskustelevat valmentajien ja opinto-ohjaajien kanssa ja tekevät arvioita pelaajista. Pelaajien kanssa keskustelu ei ole tässä vaiheessa NCAA kattojärjestöjen sääntöjen mukaan sallittua. Mulumban pelipaikkavalmentajana on toiminut Jim Jeffcoat, joka voitti aikanaan Dallas Cowboysin riveissä Super Bowlin. Hän on antanut arvokasta tietoa Mulumballe myös ammattilaisuudesta.

Colorado aloittaa kautensa Colorado Statea vastaan Denver Broncosin stadionilla 1.9.2018. Chris Mulumballa on loistava paikka näyttää osaamistaan ensi syksynä.

- Uskon että viimeinen edustusvuosi Coloradossa sujuu hyvissä merkeissä. Pitkän linjan tavoite on tehdä kovat combine-testitulokset ja päästä NFL:n kesäleireille 2019.