Akatemiaohjelmat laajenevat, yläkoulut mukaan akatemiatoimintaan yhä vahvemmin.

27.3.2017

Yli 10 000 urheilijaa opiskelee ja valmentautuu useassa eri akatemiaohjelmassa. Asiantuntijoita akatemiavalmennuksessa on mukana satoja. Valtakunnallisen verkoston tavoitteena on urheilijan päivittäisharjoittelun jatkuva kehittäminen. Akatemiatoiminta laajenee yhä vahvemmin yläkouluihin. Simo Tarvosen (akatemiaohjelman johtaja) mukaan tavoitteena on saada 150 yläkoulua mukaan toimintaan, jotka voivat toteuttaa omien vahvuuksien mukaan jotakin neljästä erilaisesta mallista harjoittelun ja koulunkäynnin yhdistämisessä yhteisten oppisisältöjen kautta. 

Lentopallo on hyödyntänyt akatemiaohjelmaansa määrätietoisesti. Nyt Suomen nuoret lentopalloilijat ovatkin raivanneet tiensä EM-lopputurnauksiin. Lentopallonuorten maajoukkuetoiminta on keskitetty Kuortaneelle, etuna on päivittäiset yhteiset joukkueharjoitukset. "Kun tässä lajissa palloa ei voi kuljettaa, niin on erittäin tärkeää, että pojat tietävät toistensa ajatukset kentällä," sanoo joukkueen päävalmentaja Pertti Honkanen.

Lue lisää aiheesta