Urhean yläkouluverkoston kehittämisseminaarissa kouluväki ja seuratoimijat kohtasivat

2.10.2015

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman valmennuspäällikkö Antti Paananen kertoi valtakunnallisista kehityslinjauksista.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman valmennuspäällikkö Antti Paananen kertoi valtakunnallisista kehityslinjauksista.
Päivän alustuksia kuunneltiin tarkkaavaisesti pöytäkunnittain.
Päivän alustuksia kuunneltiin tarkkaavaisesti pöytäkunnittain.

2020-LUVUN MENESTYJÄT OVAT YLÄKOULUISSA. TUETAAN HEITÄ YHDESSÄ .

Urheaverkoston liikuntalähikouluseminaarissa Mäkelänrinteen lukion auditoriossa 29.9 oli paikalle saapunut noin 50 opetusalan ammattilaista pohtimaan yläkouluikäisten nuorten koulunkäynnin ja tavoitteellisen urheilun toimivampaa yhdistämistä. Seminaarissa käytiin läpi Urhean yläkoulutoiminnan kehitysajatuksia sekä kuultiin Suomen Olympiakomitean roolista valtakunnallisen toiminnan koordinoijana.

Yläkoulujen aamuihin ja iltapäiviin on luotu koulujen ja seurojen yhteistyöllä toimivia ratkaisuja urheilun ja koulunkäynnin yhdistämiseksi. Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia on panostanut runsaasti resursseja koulu ja seuratyön kehittämiseksi viime vuosina. Tavoitteena on mahdollistaa nuorille sekä laadullisesti että määrällisesti parempaa harjoittelua. Seuravalmentajien ja liikunnanopettajien yhteistyöllä pyritään saamaan koulussa tapahtuva liikunta ja urheilu kiinteäksi osaksi lajien harjoitusrytmiä sekä varmistaa yhteistyöllä terveenä urheilijana kasvu ja koulutavoitteiden saavuttaminen.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiassa on tällä hetkellä 24 verkostoyläkoulua. Määrän odotetaan kasvavan edelleen voimakkaasti lähivuosina. Tällä hetkellä Urhea-urheilija statuksella yläkoulussa opiskelee ja urheilee yli 1500 nuorta.

Liitteet