HUIPPU-URHEILUN TERVEYDENHUOLTOA VAHVISTETAAN UUDELLA HANKKEELLA

27.5.2015

Suomalaisten huippu-urheilijoiden terveydenhuoltoverkostoa vahvistetaan palvelemaan päivittäisvalmennusta entistä paremmin. Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on käynnistänyt 15.5. alkaen terveydenhuollon koordinointihankkeen, jonka vetäjänä toimii LT Maarit Valtonen.

Valtonen työskentelee Huippu-urheiluyksikön palveluksessa 30.10. saakka osa-aikaisella työaikapanoksella tehtävänään urheilijoiden omalääkärijärjestelmän ja lajien terveydenhuollon tilan kartoitus. Tavoitteena on entistä kattavamman terveydenhuoltoverkoston luominen  huippu-urheilun yhteiseen käyttöön. Lisäksi Valtosen tehtävänä on johtavien kansainvälisten järjestelmien kartoitus ja analysointi suomalaiseen järjestelmään verrattuna.

 

- Urheilu on myönteinen ja innostava yhteisö toimia. Urheilijat ovat motivoituneita tekemään töitä, jotta pystyvät harjoittelemaan ja kilpailemaan terveinä. He tarvitsevat tähän lääketieteen asiantuntemusta. Siksi on tärkeää saada lääkärit järjestäytyneemmin mukaan urheiluyhteisöön jakamaan asiantuntemustaan suomalaisen urheilun hyväksi, Valtonen sanoo.

 

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski kertoo hankkeen olevan jatkoa useamman vuoden hyvälle terveydenhuollon yhteistyölle.

 

- Suomalaisurheilijoiden terveydenhuoltoa on kehitetty jatkuvasti ja nykytila on Olympiajoukkueen osalta hyvä. Haluamme edelleen vahvistaa ja laajentaa ennaltaehkäisevän harjoituskulttuurin mallia ja urheilijoiden terveydentilan seurantaa osana heidän päivittäistä harjoitteluaan. Tässä hankkeessa yhteistyö liikuntalääketieteen keskusten ja eri lajien asiantuntijaverkostojen kanssa on avainasemassa, sanoo Kojonkoski.

 

Uuden hankkeen lisäksi huippu-urheilun terveydenhuoltoa kehittää edelleen myös Huippu-urheiluyksikön asiantuntijaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii professori Olli J. Heinonen.

 

Lisätiedot: Suomen Olympiakomitea, Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski, 040-7001943.