Märskyn pojat avasivat vuoden 2013 voitolla Jyväskylän Weikoista

12.1.2013

Lähes kuukauden mittaiselta joulutauolta palannut HBA-Märsky voitti Jyväskylän Weikot selvin numeroin lauantaina vieraskentällä luvuin 60-85 (18-20, 17-22, 11-20, 14-23) miesten I-divisioonan ottelussa. Ottelun ensimmäinen puolikas mentiin tasatahtia, mutta toisella puolikkaalla Märsky karisti jyväskyläläiset lopullisesti kannoiltaan voittaen puoliajan peräti 18 pisteellä.

Ottelun ratkaisuihin kuului se, että ennakkoon pelätty kaksikko Ville Pyykkönen - Harri Keskitalo onnistuttiin varsinkin ottelun toisella puolikkaalla pitämään kurissa ja nuhteessa. Pyykkösen saldo oli 23 minuutissa vain yksi piste. Keskitalo sen sijaan teki tilastojen valossa normaalin päivätyön, mutta suuri osa 14 pisteen saaliista syntyi ottelun alkupuolella.

Märskyn käskijä Anton Mirolybov jakoi pelaajilleen peliaikaa varsin tasaisesti ja hyvin pojat vastuun kantoivatkin. Neljä pelaajaa pääsi kaksinumeroisille pisteluvuille. Tällä kertaa Märskyn paras pistemies oli Julius Rajala, joka teki 15 pistettä ottelussa. Illan levypalloykkönen oli pitkän tauon jälkeen jälleen tositoimiin palannut Mikael Kauhanen, joka nappasi yhdeksän irtopalloa. Illan isoimmat märskyläisminuutit pelasi Joni Herrala, joka johti mainiosti Märskyn peliä puolen tunnin verran Kuokkalan Graniitissa pelatussa ottelussa yhdessä Fiifi Aidoon kanssa, jonka puolustusintensiteetti sai Mirolybovin myhäilemään tyytyväisenä. Myös koko joukkue sai kehuja puolustuspelistään.

- Puolustuksemme pysyi intensiivisenä lähes koko ottelun ajan, joka oli todella hienoa. Taisimme pitää vastustajan toisella jaksolla pisteittä noin seitsemän minuutin verran, jolloin ottelu kääntyi eduksemme, suitsutti Mirolybov omiensa paneutumista puolustustyöskentelyyn.

Lisää tietoa lauantain ottelusta JyWe - HBA-Märsky löytyy oheisen linkin takaa http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?game_id=2027883&season_id=63263

Lisätietoa HBA-Märskystä voi lukea osoitteesta: https://www.facebook.com/HbaMarsky