Huippuvalmentaja Martin Rooney valoi uskoa valmentajiin

30.10.2010






Huippuvalmentaja ja arvostettu valmentajien kouluttaja Martin Rooney USA:n New Jerseystä vieraili viikon eri puolilla Suomea. Suomen Valmentajat, Urhea ja Mäkelänrinteen lukio järjestivät yhteistyössä neljä koulutustilaisuutta valmentajille Märskyn tiloissa. Rooney viesti oli selkeä; suomalaisesta urheilusta ei puutuu harjoittelua vaan valmentamista. Silti Rooney oli varma, että suomalainen urheilija voi nousta maailman parhaaksi. Tavoite pitää kirjoittaa ylös, se pitää palauttaa mieleen joka päivä, töitä pitää tehdä paljon ja omaan tekemiseen pitää uskoa vahvasti.

Martin Rooneyn mukaansa tempaava esitystyyli ja viestin vahva sisältö imaisivat kuulijat mukaansa. Yhteensä noin 350 valmentajaa osallistui keskiviikon ja torstain koulutuksiin. Heidän tyytyväisyydestä ei ollut epäilystä. Kun viimeinen koulutus päättyi torstai-iltana noin puoli kymmenen illalla, ei aplodeista ollut tulla loppua.

Rooneyn esitykset olivat täyttä asiaa. Tärkeimmät viestit valmentajille voisi kiteyttää alla oleviin teeseihin. "Tuttuja juttuja, mutta kuka aidosti toimii ja ajattelee näin", kuuluin Rooneyn aiheellinen kysymys.

Rooneyn teesit valmentajille:

  • jos haluat kehittyä valmentajana, kaiken perusta on avoin mieli ja halu oppia uutta
  • harjoittelulla ja valmentamisella on suuri ero; valmentamiseen kuuluu, että valmentaja
    • valmentaja opettaa oikeita asioita ja vaatii niitä urheilijoilta
    • vaatiminen on kannustamista, uskon luomista, täydellisyyden tavoittelua
    • antaa palautetta - vuorovaikutus on valmentamisen ydin
    • välittää aidosti urheilijoista ihmisinä "Ottavatko urheilijat sinuun yhteyttä vielä vuosien jälkeen?"
    • opettaa myös vanhempia ja urheilijoiden taustoja
    • opiskelee jatkuvasti uutta
  • usko omaan tekemiseen ja urheilijoihin pitää olla vankkumaton ja aito - jos et aidosti usko urheilijan menestykseen se välittyy varmasti urheilijalle (60-80% viestinnästämme on ei-verbaalista!)
  • valmennuksessa pitää olla tunnetta ja innostusta joka kerta
    • se on TAITO joka opitaan toistojen kautta
    • tunteiden säätely onkin valmentajalle tärkeä ominaisuus ja työkalu - tunteet tarttuvat
    • innostus ja tunne pitää siirtyä urheilijoihin
  • asioiden merkityksen selvittäminen itselle
    • MIKSI teen tätä
    • kun merkitys selkenee, työn laatu nousee ja tulokset paranevat
  • lopuksi kysymys; koska viimeksi olet sanonut läheisellesi tai urheilijallesi "Olen ylpeä sinusta!"?

Martin luennoi myös urheilijoille. Viestit urheilijoille olivat hyvin saman suuntaisia. Ne voisi kiteyttää seuraavasti;

  • mikä on tavoitteesi? Kirjoita se ylös, kertaa sitä joka päivä ja usko siihen! Muuten tavoitteet ovat vain toiveita, unelmia, epämääräisiä haaveita
  • luo strategia, jolla saavutat tavoitteesi. Siihen liittyy tieto (mitä ja miksi teet) ja toiminta. Jos sinulla on tieto, mutta et toimi niin, niin tulos on nolla. Esimerkiksi jos haluat olla maailman paras, mutta syöt roskaruokaa, on tulos huono.
  • älä osoittele muita ja hae vikoja muista - vastuu on aina viime kädessä sinun
  • se joka menestyy, tekee elämän valinnat tavoitteen suunnassa. Tee itsellesi kysymyksiä kuten
    • miksi urheilen?
    • mikä on tavoitteeni?
    • harjoittelenko tarpeeksi ja oikein?
    • syönkö oikein?
    • nukunko riittävästi?
    • hoidanko opiskelut?
    • kannustanko muita?
    • jne jne jne...

Viimeinen viesti oli kuitenkin tärkein. Suomalainen urheilija MENESTYY maailman huipulle saakka. Jos uskomme siihen ja toimimme oikein!