Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Suomen Valmentajien Nuorten Liiketaitoharjoitteluohjelma antaa valmentajille ”työkaluja” nuorten urheilijoiden liikunnallisten perustaitojen kehittämiseksi. Mikäli toimit nuorten urheilijoiden valmentajana, tule hakemaan uusia ideoita valmennustyöhösi.
Yhteensä 23 Urhean kesälajien urheilijaa pääsee nauttimaan valtion urheilija-apurahoista, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myönsi 76 kesälajien urheilijalle verottoman urheilija-apurahan.
Nuorisotutkimusseura ry:n Epätavallisia elämänkulkuja -teoksessa tarkastellaan laajaan haastatteluaineistoon perustuen nykyajan Suomen huippu-urheilijoiden ja -taiteilijoiden elämänkulkuja
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian tiedekorkeakoulukumppanit pärjäsivät hyvin laajassa tutkimuksessa, sillä Helsingin yliopisto on edelleen vetovoimaisin opiskelupaikka lukiolaisten keskuudessa. 34 prosenttia lukiolaisista on kiinnostunut siellä opiskelusta. Toiseksi on kiilannut Aalto-yliopisto. Tiedot käyvät ilmi Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) ja T-Median toteuttamasta Kun koulu loppuu -tutkimuksesta, johon vastasi 2 812 lukiolaista eri puolilta Suomea. Aalto-yliopiston vetovoima on kohonnut muutamassa vuodessa yhdeksän prosenttiyksikköä. Vuonna 2010 vain 13 prosenttia lukiolaisista oli kiinnostunut opiskelusta Aallossa, nyt kiinnostuneiden määrä on kohonnut jo 22 prosenttiin.
Suomen Olympiakomitea on vahvistanut Suomen joukkueen kokoonpanon Euroopan nuorten olympiafestivaalien talvikisoihin, jotka järjestetään Romanian Brasovissa 17.-22.2.2013.
Huippu-urheilun muutos - siis mitä? Ari Mennanderin tekemä dokumentti taustoittaa hienosti Huippu-urheilun muutostyön haasteet. Mukana erittäin mielenkiintoisia haastatteluja.
Kasper Roslander ja Teemu Seeve hätyyttelivät mitalisijoja Berliinissä. Matkalla taipui muun muassa maailmanmestari.
Hissivalmistaja Kone on palkannut arkkitehdiksi valmistuvan olympiamitalistin Tuuli Petäjä-Sirénin riveihinsä. Kone on myös Petäjä-Sirénin pääyhteistyökumppani Rio de Janeiron olympiadilla.
Vuodesta 1998 Olympiakomiteassa ja vuodesta 2003 Olympiakomitean valmennuksen johtajana toiminut Kari Niemi-Nikkola päättää työnsä Olympiakomitean palveluksessa 31.7.2013. Niemi-Nikkola jatkaa kuitenkin yhteistyötä Olympiakomitean kanssa yksityisenä konsulttina.
RSS ATOM