Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

HBA-Märskyn matkustavat sunnuntaina 18.11. erinomaisen alkukauden pelanneen TuNMKY:n vieraaksi. Ottelu käynnistyy Nunnanvuoren palloiluhallilla klo 17.00 Edellinen joukkueiden välillä pelattu kohtaaminen päättyi lokakuun alussa Helsingin Urheilutalolla turkulaisten voittoon lukemin 66-77.
Olympiakomitean puheenjohtajuutta tavoittelevat Risto Nieminen, Jukka Rauhala ja Roger Talermo kohtaavat Ylen suorassa tv-lähetyksessä tiistaina 13. marraskuuta.
Yli sata kotimaista ja ulkomaista valmentajaa kokoontui Kuortaneen urheiluopistolle XV voimavalmennusseminaariin kuuntelemaan ja keskustelemaan voimaharjoittelun ajankohtaisista harjoitusmalleista. Tässä on muutamia MIKA SAAREN nostoja seminaarin annista.
Koripallon I-divisioonaottelu HBA-Märskyn ja Jyväskylän Weikkojen välillä isänpäiväviihdettä parhaimmillaan, kun kotijoukkue vyörytti nopeita hyökkäyksiään ja puolusti intensiivisesti kotivoiton selkein lukemin 88-65 (28-13, 14-15, 26-23, 20-14). HBA-Märskyn ensimmäinen kymmenminuuttinen oli vakuuttavaa työskentelyä tuloksena oli 12-0 täystyrmäys ottelun kahden ensimmäisen minuutin aikana, josta vierasjoukkue ei täysin toipunut koko ottelun aikana, vaan joutui takaa-ajajaksi koko ottelun ajaksi.
HBA-Märskyn pojat saavat sunnuntaina 11.11. vieraakseen Jyväskylän Weikot koripallon miesten I-divisioonassa. Ottelu pelataan Helsingin Urheilutalolla ja se käynnistyy klo 12.40.
HBA-Märskyn pojat pelasivat viikonlopun toisen ottelunsa Karkkilassa sunnuntai-iltana KaU Korista vastaan. Ottelun ensimmäinen puolikas mentiin tasatahtiin, mutta toisellä 20-minuuttisella isäntäjoukkue näytti vierailleen kaapin paikan vieden ottelun numeroin 103-81 (24-23, 24-19, 29-18, 26-21). Ennakkoon vahvaksi tiedetty Karkkila oli siis ennakkomaineensa veroinen kotihallissaan.
Lauantaina käydyssä koripallon miesten I-divisioonaottelussa Helsingin Urheilutalossa nähtiin vauhdikas ja intensiivinen kotijoukkue kolmen neljänneksen ajan. Kolmenkymmenen pelatun minuutin jälkeen HBA-Märsky johti ottelua kuudella pisteellä. Neljäs neljännes kirjattiin vieraille selkein numeroin 10-33 ja samalla koko ottelu lukemin 73-90 (23-20, 19-15, 21-22, 10-33).
Suomen Olympiakomitean hallitus on nimittänyt LitM Markus Kalmarin Huippu-urheiluyksikön Urheiluakatemiaohjelman johtajaksi. Kalmari toimii tällä hetkellä Turun seudun Urheiluakatemian toiminnanjohtajana sekä Kerttulin urheilulukion rehtorina. Hän aloittaa Urheiluakatemiaohjelman johtajana 1.1.2013.
HBA-Märskyn pojat hakivat kauden ensimmäisen kotivoittonsa perjantaina vietetyn Märsky-päivän kunniaksi Järvenpään Koripalloseurasta miesten I-divisioonan ottelussa luvuin 83-63 (42-30).
Urhean verkkolehti Matkalla Huipulle # 3 / 2012 ilmestynyt.
RSS ATOM