Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Voimisteluseura Helsingin Petrus Laulumaa selviytyi telinevoimistelun EM-kisoissa Moskovassa hypyn loppukilpailuun. Finaali käydään sunnuntaina. Valmentajana Timo "Holle" Holopainen. Tsemppiä Petrus ja Holle!
Urhean verkkolehden Matkalla Huipulle uusin numero on ilmestynyt.
Suomen Olympiakomitean julkaisema huippu-urheilijana korkeakoulussa -opas on ilmestynyt. Opas on tarkoitettu urheilijoille, joiden tavoitteena on opiskella kohti korkeakoulututkintoa huippu-urheilu-uran aikana. Oppaan toimituskuntaan ovat kuuluneet Anu Korhonen, Juuso Metsälä, Johanna Tikkanen, Riikka Hurri ja Jukka Tirri.
Liitteessä Urhean johtoryhmän pöytäkirja Helmi Liiketalousopistolla pidetystä kokouksesta 7.3. 2013.
Suomen Team Unique on voittanut maailmanmestaruuden muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa. Team Unique lähti vapaaohjelmakilpailuun lyhytohjelman neljänneltä sijalta.
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia, UniSport ja Suomen Olympiakomitea järjestävät Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston Urhea- urheilijoille sekä Urhean I-tason urheiljoille kuusi yhteistreeniä kevään aikana. Treenien jälkeen nautitaan aamupala ja kuullaaan tietoisku. Valmentajiksi ja tietoiskun pitäjiksi on saatu maamme huipputekijöitä. Ilmoittaudu viimeistään pe 5.4. juha.dahlstrom@edu.hel.fi
Kevään 2013 Urhean oppilaitostapaaminen järjestetään keskiviikkona 17.4 klo 14-16 Helsingin yliopiston tiloissa. Järjestelyissä mukana myös Unisport ja Urhea.
Dagny Bengs tähtää kohti Rion Olympialaisia ja opiskelee samaan aikaan fysioterapeutiksi ruotsinkielisessä ammattikorkeakoulussa Arcadassa.
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia, UniSport ja Suomen Olympiakomitea järjestävät Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston Urhea- urheilijoille sekä Urhean I-tason urheiljoille kuusi yhteistreeniä kevään aikana. Treenien jälkeen nautitaan aamupala ja kuullaaan tietoisku. Valmentajiksi ja tietoiskun pitäjiksi on saatu maamme huipputekijöitä.
Tarjolla mielenkiintoinen seminaari perjantaina 26.4. klo 12–16, jossa on hyviä alustuksia mm. taitoluisteluvalmentaja Virpi Horttana. Seminaarin on suunnitellut Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen toimikunta ja se toteutetaan yhteistyössä Suomen Urheilupsykologisen yhdistyksen (SUPY) kanssa.
RSS ATOM