Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Suomen ensimmäisessä liikuntapoliittisessa selonteossa linjataan 2020-luvun tärkeimmäksi liikuntapoliittiseksi tavoitteeksi kansalaisten fyysisen aktiivisuuden merkittävä lisääminen kaikissa ikä- ja väestöryhmissä siten, että väestö harrastaa laajasti liikuntaa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävässä määrin. Valtioneuvosto julkaisi esityksen liikuntapoliittiseksi selonteoksi tänään. Selonteko on määrä käsitellä eduskunnassa syyskaudella.
Topias Laine on voittanut kultaa Nuorten kesäolympialaisten keihäänheitossa Buenos Airesissa. Laine on historian ensimmäinen suomalainen Nuorten kesäolympialaisten kultamitalisti ja kuudes suomalainen mitalisti. Kaikki aiemmat mitalit ovat pronssia, ja ne ovat tuoneet painija Petra Olli (2010), pika-aituri Jussi Kanervo (2010), jousiampuja Mirjam Tuokkola (2014), ampuja Viivi Kemppi (2018) ja korkeushyppääjä Jessica Kähärä (2018).
Annina Äijänen valmistui Xavierin yliopistosta Yhdysvalloista keväällä ja sai workpilotsin kautta kesätyön Lähitapiolassa
Turussa pidettiin erinomainen korkea-asteen kaksoisuraseminaari 20.9.2018. Seminaarin alustukset löytyvät Suomen olympiakomitean sivuilta, kuin myös videotaltiointi. Alla juttu seminaarista.
Huomenna kannattaa katsoa laadukas seminaari klo 11.00 - 16.00
Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tänään torstaina Mäkelänrinteen lukion yhteyteen suunnitellun Urhea-kampuksen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Päätös vauhdittaa Olympiavalmennuskeskuksen rakentumista Helsinkiin ja samalla vahvistaa merkittävästi Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yhteistyöverkostoa, johon kuuluu jo nyt yli 4500 urheilijaa, 25 lajiliittoa, lähes 60 oppilaitosta, Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit sekä muun muassa Puolustusvoimien urheilukoulu, Kisakallion urheiluopisto, Helsingin Urheilulääkäriasema ja Urheiluopistosäätiö.
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun. Apurahat lukuvuodelle 2018-19 ovat haettavissa syyskuun ajan.
RSS ATOM