Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta käynnistää kaksi urheiluvalmentajan tehtävissä toimiville suunnattua täydennyskoulutusta.  Psyykkinen valmennus täydennyskoulutus pureutuu huippusuorituksen psykologiaan harjoittelu- ja kilpailuolosuhteissa.  Koulutuksen teemat liikkuvat urheilijan kohtaamisessa, valmentajan tunneälyn kehittämisessä ja onnistumisen ilmapiirin rakentamisessa.  Taitovalmennus täydennyskoulutus syventyy huippu-urheilijan taitosuoritusten rakentamiseen ja taitojen oppimisen tukemiseen.  Koulutus rakentuu motoristen taitojen ja kehittymisen, oppimisympäristöjen ja tekniikkamallinnusten teema-alueille.   
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi huhtikuussa 2013 kuudelle valtakunnalliselle valmennuskeskukselle (Kuortane, Pajulahti, Vierumäki, Eerikkilä, Vuokatti, Rovaniemi) hankeavustuksen ”Valmennuksen osaamisen ja menetelmien kehittämiseen”. Hankkeen ensiaskeleet on otettu ja työ valmennuskeskuksissa on lähtenyt käyntiin. Tämänhetkinen hankeavustus on yhdeksi vuodeksi, mutta OKM on varautunut jatkamaan tukea myös toiselle toimintavuodelle, mikäli valtion budjetti antaa siihen mahdollisuuden.
Vuonna 1994 syntynyt Niki Blässar saavutti hopeaa Unkarin Balaton järvellä purjehdituissa alle 21-vuotiaiden Laser Radial- luokan MM-kisoissa. Kilpailun voitti saksalainen Svenja Weger. Kolmanneksi purjehti italialainen Claretta Tempesti.
Amanda Kotaja kelasi T54-luokan 200 metrin hopeaa parayleisurheilun MM-kisoissa Ranskan Lyonissa. Amanda pysäytti kellon aikaan 30,31 loppukilpailussa, joka käytiin 0,3 sekuntimetrin vastatuulessa. Aika on Kotajan ja Suomen uusi ennätys. Loistavaa Amanda - onnea!
Monika Mikkola on voittanut Kyproksella käytävissä nuorten MM-purjehduksissa Laser Radial –luokan pronssin. Kalle Tapper oli poikien sarjassa neljäs häviten pronssin vain puolella metrillä. Onnittelut Monikalle, Kallelle sekä koko Suomen purjehdukselle!
Urhea lomailee! (30.6.2013)
Urhean toimisto lomailee elokuun alkuun. Urheilu kuitenkin jatkuu kesälläkin, joten kiireellisissä asioissa soita tai laita tekstiviestiä meille.
Noin 150 suomalaisurheilijaa osallistuu heinäkuussa kahteen suureen monilajitapahtumaan: opiskelijoiden Universiadeihin Kazanissa, Venäjällä ja Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille (EYOF) Utrechtissa, Hollannissa. Universiadit kilpaillaan 6.-17.7. ja Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit 14.-19.7. Joukkueissa mukana useita Urhean urheilijoita. Ohessa Olympiakomitean ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton tiedote.
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia ja Valmennustiimi SportFocus toteuttavat positiivisen vastaanoton saaneen psyykkisen valmennuksen täydennyskoulutuksen. TrainingFocus –koulutuksen tavoitteena on psyykkisen valmennuksen osaamisen kehittäminen käytännön valmennustyössä.
Liitteenä tietoa Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön (HUY) ajankohtaisista ja lähitulevaisuuden keskeisistä – erityisesti lajeja koskevista asioista.
RSS ATOM