Tervetuloa Urhean kotisivuille!

Ajankohtaista

Oppaassa on tärkeää tietoa urheiluoppilaitoksiin pyrkiville nuorille ja urheiluakatemioissa harjoitteleville urheilijoille.
Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Urhean I-tason urheilijoille sekä valmentajille tarkoitetut yhteistreenit jatkuvat Otahallissa Otaniemessä ja Unidojolla Töölössä. Treenejä pidetään aina maanantaisin alkaen klo 9.00 vuorotellen Otahallissa ja Unidojolla
Kolme Urhean naissuunnistajaa, Maija Sianoja, Marjo Liikanen ja Sofia Haajanen ovat leireilleet kuukauden ajan Etelä-Afrikan Dullstroomissa. 2000m korkeudessa sijaitseva kylä on tarjonnut oivat puitteet kestävyysurheilijoille korkeanpaikan harjoitteluun. Lähialueelta on löytynyt hiekkateitä, ruohorata sekä suunnistusmaastoja. Treenatessa on lisäksi voinut nauttia hienoista maisemista ja lämmöstä!
Urhean urheilijalistat on nyt päivitetty. Käykää kaikki tsekkaamassa, että tiedot ovat varmasti oikein.
Hyvää Joulua! (23.12.2014)
Uudessa lehdessä ovat seuraavat jutut: * Riikka Lehtosen matkassa kohti Rioa * Pääkirjoitus Aika velikultia * Katharina Kock miekkailen Hankenilta Rioon * Haukilahden taistelija Jenna Partanen * Nuoret huippu-uimarit Espanjassa * Lumilautailija Anton Lindforsin voimaharjoittelussa rauta liikkuu
Lauttasaaren yhteiskoulun uintiluokat olivat kutsuneet Turun Luostarinmäen koulun uimarit vierailulle kouluunsa 17. ja 18.12.14
Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihankkeen keskustelufoorumi pidettiin perjantaina 12.12 Mäkelänrinteen lukion auditoriossa. Tilaisuus keräsi vilkkaaseen keskusteluun lähes kolmekymmentä henkilöä metropolialueen eri toimijoista.
VALO JA SUOMEN OLYMPIAKOMITEA Tiedote 13.12.2014
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta järjestää yhteistyössä Kisakallion urheiluopiston kanssa urheiluvalmentajille suunnattuja täydennyskoulutuksia keväällä 2015. Psyykkinen valmennus ja Taitovalmennus täydennyskoulutukset tarjoavat urheiluvalmentajille mahdollisuuden kehittää oman päivittäisvalmennuksensa sisältöjä sekä toimintaympäristöään.
RSS ATOM